Sini Riihelä
Itsearviointi
Ihan ensimmäiseksi toivon, että olen tehnyt oikeat tehtävät sillä kokoajan tahtoo mennä Val2 ja Val4 kurssi sekaisin.
En osaa oikeastaan sanoa kuinka suoriuduin kurssista. Itsenäisesti suorittaminen oli hiukan hankalaa siinä mielessä, että ei aina tahtonut muistaa mitä piti tehdä ja eikä välttämättä ole niin hyvät ympäristöt kuvaamiseen jos vaikka haluaisi studiokuvia.
Jos nyt kuitenkin onnistuin tekemään oikeat tehtävät niin mielestäni onnistuin ihan keskiverto hyvin.
Vaikka suurinosa kurssin jutuista oli tuttuja, mutta opin muutamia uusia juttuja photarista esim. maskien käyttö ja tasojen eri säätömahdollisuuksia. Oma kamerakin tuli tutummaksi kurssin aikana, josta hyödyn paljon jatkossa. Ei tarvitse enää aina miettiä uudestaan mistä sai mitäkin asetuksia päälle, vaikka kuvaan kameralla enemmän videoita, mutta vähän samat systeemit siinäkin pätee.
Valomaalaustakin tuli kokeiltua kunnolla ja enemmän mietittyä kuvaushetkellä mitä tekee.
Kokonaisuudessaan kurssista jäi muutamia todella hyviä juttuja mieleen!